Konepalvelu Salmela Oy

Maanrakentamista ja kunnossapitoa Kainuun alueella.

Tietoa meistä


Olemme vuonna 2023 perustettu perheyritys toisessa sukupolvessa. Juuremme ulottuvat vuoteen 1982, jolloin isäni aloitti koneurakoinnin veljensä kanssa. Liiketoimintakaupan myötä toiminta siirtyi toiselle sukupolvelle vuonna 2023.

Konepalvelu Salmela

Konepalvelu Salmela on Kajaanissa ja koko Kainuun alueella toimiva maanrakennus- ja koneurakointialan yritys. Tarjoamme monipuolisia palveluita niin yksityishenkilöille kuin yrityksillekin, aina pienistä pihatöistä suuriin urakoihin. Meillä on vankka kokemus alalta ja käytössämme on nykyaikainen kalusto, joten pystymme palvelemaan tehokkaasti monenlaisissa tarpeissa.

 

Luotettavuus, ammattitaito ja asiakaslähtöisyys ovat Konepalvelu Salmelan toiminnan peruskiviä. Panostamme siihen, että jokainen asiakas saa juuri tarvitsemaansa palvelua ja työt suoritetaan aina sovitussa aikataulussa ja budjetissa. Ota yhteyttä ja kysy lisää palveluistamme!

Monipuoliset maanrakentamisen palvelut

Hoidamme kaivinkone- ja traktorityöt ammattitaidolla niin yksityisille kuin yrityksille – pienistä projekteista suuriin urakoihin. Ota yhteyttä.

Konepalvelu Salmela Oy

Monipuolisiin palveluihin kuuluu muun muassa massanvaihdot, maisemointipalvelut, maanmuokkaus sekä piharakentaminen.

Konepalvelu Salmela Oy

Suoritamme teiden kesä- ja talvikunnossapitoa kuten muun muassa teiden auraus- ja hiekotus, hiekanpoisto, tienvarsien niitto- ja raivaus ja mursketukset.

Konepalvelu Salmela Oy

Käytössämme on monipuolinen kalusto pieniin ja suuriin urakoihin.

Konepalvelu Salmela Oy

Olemme palvelleet lukuisia tyytyväisiä asiakkaita Kainuun alueella. Lue lisää

Konepalvelu Salmela Oy

Räätälöimme mielellämme tarpeisiisi sopivan palvelun, joten ota yhteyttä!

Konepalvelu Salmela Oy

Teemme maanrakennuksen ja maansiirrot vankalla ammattitaidolla.

Palvelemme Kainuun alueella.